Esiintyjät
Kolmansille Oulun Kirjamessuille saapuvat uutuusteosten myötä muun muassa Finlandia-palkitut Rosa Liksom uutuusteoksellaan Talo ja Sirpa Kähkönen teoksellaan Marius. Aleksis Kiven päivänä 10.10. kuulemme Kirjailijan puheenvuoron Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin kirjailijoihin kuuluvalta Pajtim Statovcilta. Messulavalle nousevat myös mm. suosikkikirjailijat Tommi Kinnunen, Katja Kettu ja Riikka Pulkkinen. Dekkaristeista mukana ovat muun muassa 40-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Leena Lehtolainen sekä dekkarisuosikit Kale Puonti ja Matti Laine. Kansainväliset vieraat tulevat tänä vuonna Ruotsista ja Virosta. Kiirunalaislähtöinen kirjailija Mattias Timander saapuu messuille arvostelumenestykseksi nousseella teoksellaan Metsä ei sinusta lähde. Virosta puolestaan saapuvat runoilijat Heidi Iivari, Elo Viiding ja Asko Künnap. Alueellisista kirjailijoista mukana ovat esimerkiksi Laura Juntunen teoksellaan Hyvät pahat äidit, Essi Kummu vastailmestyneellä Ohitusharjoituksia teoksellaan sekä Tuomo Pirttimaa Lyijykausi – Salametsästäjän elämä kirjallaaan.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna messujen teema on pohjoinen. ”Olemme Pohjois-Suomen suurin kirjallisuustapahtuma, joten pohjoinen twist on aina mukana. Tänä vuonna se näkyy kuitenkin teeman myötä erityisen vahvasti” toteaa ohjelmatuottaja Sanna Vainio. Messuviikonloppuna pohditaan muun muassa Oulu2026 -paneelissa mitä on saamelaiskirjallisuus ja Oulun kirjailijaseuran keskustelussa puolestaan Mitä pohjoisuus tekee kirjailijalle?
Messuohjelmassa hemmotellaan yleisöä kirjailijahaastatteluiden lisäksi myös muunlaisella ohjelmalla. Puolen päivän pianokonsertissa jazzpianisti Andréa Martin soittaa valittuja jazzstandardeja. Andréan herkkä ja ilmaisuvoimainen soitto herättää eloon mieleenpainuvat lukuhetket ja yleisö voi istahtaa alas oman kirjan kanssa, Sivuilla-ääneenlukutuokioissa kirjailijat Sanni Isometsä ja Juhani Karila lukevat yleisölle teoksiaan, Kalevan Lukumaratonissa luetaan Suomen ensimmäisiin naiskirjailijoihin lukeutuvat Sara Wacklinin teoksesta Sata tarinaa Pohjanmaalta teoksesta 40 tarinaa, Tekstin talon kirjailija *sydän* kirjailija keskustelussa kohtavaat kirjalijat Salla Kari & Eeva Åkerblad ja Silent Book Club Oulu kokoaan lukijoita yhteen sunnuntaina.
Lauantai-illan messuklubilla Valveella soitollaan ihastuttaa kriitikoiden ylistämä ja kirjallisista vaikutteista ammentava oululaislähtöinen artisti Ulla Lintulampi, Ullalintulampi (soolo). Valveella on myös koko messulauantain Oulun Sarjakuvakeskuksen ohjelmaa, jossa pääosassa ovat ajankohtaiset sarjakuvataiteilijat. Avajaisissa puolestaan vietetään monitaiteellista Kirjallisuuden Villiä yötä, jossa on useita tapahtumapisteitä ja yleisö voi kiertää niissä omaan tahtiin. Sunnuntaina sukelletaan jälleen Oulun kirjalliseen maailmaan Jyrki Korpuan ohjatulla kävelykierroksella.
Lämpimästi tervetuloa Oulun kolmansille Kirjamessuille 9.-11.10.2026 viettämään syksyistä viikonlopua kirjanystävien ja kirjailijoiden seurassa.

