Oulun Kirjamessut 9.-11.10.2026

Oulun kirjailijaseura järjestää kolmannet Oulun Kirjamessut perjantaista sunnuntaihin 9.-11.10.2026. Tapahtumapaikkoina ovat Oulun Lyseo sekä Kulttuuritalo Valve.

Perjantaina järjestetään Kirjamessujen avajaiset.

Messujen aukioloajat:
La 10.10.2026 klo 10–18
Su 11.10.2026 klo 10–17

Vuoden 2026 teema on Pohjoinen

Vuoden 2026 Oulun Kirjamessujen teema on Pohjoinen. Teema sukeltaa pohjoisen aiheisiin, tekijöihin, ilmiöihin ja maisemaan unohtamatta ajankohtaisia teoksia ja avauksia myös teeman ulkopuolelta. Ehdota ohjelmaa 27.3.2026 mennessä oheisen linkin kautta:

Oulun Kirjamessut ovat lämmin kohtaamispaikka kaikille kirjallisuuden ystäville. Tänä vuonna Oulu on Euroopan Kulttuuripääkaupunki. Oulun Kirjamessut ovat osa Oulu2026 kulttuuriohjelmaa.

Paikka

Päätapahtuma paikka on Oulun Lyseon lukio, Kajaaninkatu 3.

Kaleva-lava sijaitsee päärakennuksen toisessa kerroksessa, johon pääsee myös hissillä.

Oulu2026 – ja Koskenniemi-lavat ovat päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Näytteilleasettajia löytyy sekä päärakennuksesta että ruokasali-rakennuksesta.

Kulttuuritalo Valveella, Hallituskatu 7, on ohjelmaa perjantaina ja lauantaina 9.-11.10.2026

Liput

(normaali/alennus/lapsi/perhe)
1 pv: 16 €/13 €/ 8 €/35 €
2 pv: 25 €/20 €/14 €/60 €

Liput tulevat myyntiin Ticketmasteriin maaliskuussa.  Sama lippu käy Oulun lyseon ja Kulttuuritalo Valveen tilaisuuksiin. Erikseen maksulliset ohjelmat mainitaan ohjelmassa.
Huom. Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

Näytteilleasettajat

Kirjamessuilla ei vain katsella kirjoja – täällä kohdataan niiden tekijät, tarinat ja tunnelmat. Näytteilleasettajien joukossa on isoja ja pieniä kustantamoita, kirjakauppoja, kirjailijoita ja luovan alan toimijoita. Tule vaihtamaan sanoja, löytämään uusia suosikkeja ja ehkä inspiroitumaan omiin teksteihin.

Kirjamessujen merkitys on kasvanut vuosi vuodelta

Ääni- ja e-kirjojen rinnalla ihmiset etsivät edelleen aitoja kohtaamisia ja painettujen kirjojen lumoa. Pandemian jälkeen kirjamessut ovat nousseet entistä tärkeämmäksi osaksi kirjasyksyä: kirjoja ostetaan, kirjailijoita tavataan ja lukemisen iloa jaetaan kasvokkain.

Turun, Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän rinnalla myös Oulun kirjamessut ovat vakiinnuttaneet paikkansa syksyn tärkeimpien kirjallisuustapahtumien joukossa – lämminhenkisenä paikkana, jossa kirjat, tekijät ja lukijat löytävät toisensa.

Ajankohtaista

  • Ohjelmahaku 2026 on käynnissä
    Published On: 25.2.2026

    Ohjelmahaku tämän vuoden messuille on käynnissä. Oulun Kirjamessut järjestetään 9.-11.10.2026. Kulttuuripääkaupunkivuonna Oulun [...]

  • Botnia-palkinnon voitti Hanna Lanton Bilbao-esikoisromaani
    Published On: 8.11.2025

    Tänä syksynä yhdeksättä kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi on valittu Hanna Lanton esikoisromaani [...]

  • Oulun kirjailijaseuran toiset kirjamessut sai kävijät huokailemaan – ihastuksesta
    Published On: 17.10.2025

    Oulun Kirjamessut vietiin läpi viimevuotiseen tapaan kauniissa syksyisessä säässä ja keskustan hienoissa, [...]

  • Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat on nimetty
    Published On: 17.10.2025

    Yhdeksättä kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat on nimetty. Botnia-kirjallisuuspalkinnon raati sai tänä vuonna [...]

  • Puolen Suomen kirjamessut on taas täällä!
    Published On: 10.10.2025

    Viime vuonna hurjan suosion saavuttanut Oulun Kirjamessut kokoaa tulevana viikonloppuna kirjailijat ja [...]

  • Kohtaamisia kuudella lavalla – Oulun toiset Kirjamessut tarjoavat tarinoita ja lämmintä tunnelmaa
    Published On: 17.9.2025

    Lokakuussa, Aleksis Kiven päivästä eteenpäin, juhlitaan Oulussa ennen muuta kotimaista ja pohjoista [...]

Yhteistyössä

Kaleva Media on pohjoisen kulttuurin ja tarinoiden kotipaikka. Kerromme, mitä täällä koetaan, tehdään ja luodaan – paikallisesti ja intohimolla. Olemme mukana tukemassa pohjoista kulttuurielämää uutisissa, tapahtumissa ja yhteisöissä.

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026!

Maailmanluokan elämyksiä läheltä, kaukaa ja kaikkialta siitä välistä. Tervetuloa mukaan inspiroivaan pohjoisen ja eurooppalaisen kulttuurin juhlaan!

Oulun kaupunki on pohjoisen elinvoimainen kulttuurikeskus, jossa yhdistyvät luonto, innovaatio ja rikas taide-elämä. Oulu tukee aktiivisesti paikallista kulttuuria ja tarjoaa asukkailleen sekä vierailijoilleen monipuolisia elämyksiä ja tapahtumia ympäri vuoden.

Oulun kaupunki

Akkreditiointi

Ilmainen sisäänpääsy on mahdollinen tapahtumastamme jutun julkaiseville toimittajille ja kuvaajille. Ota yhteyttä viimeistään maanantaina 28.9.2026.

Eija Honkonen
projektipäällikkö
044 231 2250
eija.honkonen@oulunkirjamessut.fi